maanantai 15. toukokuuta 2017

Otto-Nallen touhuja

Otto-Nalle kirjoja on meille kotiani aikoinaan ostettu kaksi kappaletta: Otto-Nalle Lapissa ja Otto-Nallen kauppamatka. Tykkäsin näistä sillon ihan pikkusena ja onneksi kaikki muutkin Otto-Nalle kirjat olen näin vanhempana löytänyt kirpputoreilta. Kaksi ensimmäsitä Otto-Nalle kirjaa eli Otto-Nalle retkeilee ja Otto-Nallen syksy olenkin jo esitellyt täällä. Otto-Nallen talvipuuhat on sarjassa seuraavana, mutta katsotaan sitä kirjaa sitten lähempänä ensitalvea. Muut Otto-Nalle kirjat sijoittuu kesäaikaan ja niihin voidaan nyt tunnemallissti paneutua.

Otto-Nalle lähtee tässä kirjassa vaeltamaan Lappiin hyvän ystävänsä Tapsan kanssa. Matkalle lähdetään junalla ja tavataan poroja sekä tonttuja ja katsellaan tietysti upeita Lappimaisemia. Tässä kirjassa on mielestäni valokuvakuvitus onnistunut äänimmäisen hyvin. Kuvista oikein hehkuu Lapin lumo ja taika. Olen suunnittelemassa pohjosen reissua loppusyksyksi hyvän ystäväni kanssa ja tämä kirja auttaa kyllä todella tunnelmaan pääsemisessä.
Otto ja Tapsa kiipeävät korkean tunturin huipulle
Kun janottaa niin tunturipurosta saa raikasta vettä
Joen yli päästään pätevästi omatekoisella lautalla
Kohiseva koski on mykistyttävä näky
Tonttujen kanssa on kiva syödä eväitä
Otto-Nalle Lapissa tarinaa ennen olimme saaneet nähdä vain Oton arkisia puuhia ihmisten kanssa. Nyt Otto sai kaverin mukaansa ja ihmiset jäi taakse. Lapin tarinan jälkeen Otto palaa ihmisten pariin ja viettää kevättä touhuilemalla. Paljon ollaan ulkosalla, mutta Otto viettää myös kevään juhlia, pääsiäistä ja vappua.

Otolla on keväinen vene leikittävänä
Oton omatekoisia ja hyvin ysäreitä pääsiäiskoristeita
Vappuilmapallot ovat aika erinäköisiä nyyisiin verrattuna
Kuudennessa Otto-Nalle kirjassa lähdetään kaupungille ostoksille. Ihmisiä on jälleen luvassa, mutta Otto saa mukaansa myös hyvän ystävänsä Ullan. Kaupungilla tunnetusti innostutaan leikkimään lelukaupoissa. Myös yksi vaasi rikoutuu vahingossa ja kuunnellaan kannettavalta kasettisoittimelta musiikkia.
Kauppamatka kirja tuo minun mieleeni lapsuuden lauantait, kun käytiin aina kaupungilla ostoksilla
Kaupungilla leulukaupassa on vaikka mitä jännää. Yksityiskohtana voi bongata Miina ja Manu lääkärissä kirjan, mitä nallet lukevat.
Viimeisin valokuvakuvituksella tehty Otto-Nalle kirja on Otto-Nalle Huvipuistossa. Tarkemmin sanottuna Särkänniemessä.

Tästä kirjasta näkee hyvin kyllä sen ajankulun, kuinka Särkänniemi on muuttunut. Kuvituskessa näkyy niin vanhoja, jo edesmenneitä laitteita, kuin oman aikansa innostusta. Oton kanssa huvipuistoon lähtee Jonna tyttönen, jonka kanssa laitteiden kyydin lisäksi katsellaan eläinpuiston eläimiä, ollaan juomatauolla, lasketaan mäkeä ja hypitään pomppulinnassa. Kirjassa myös näytetään jo edesmennyttä Delfinaariota ja sen silloisia delfiinejä, joita kaikkia en itse edes ole elämäni aikana ehtinyt näkemää. Tämä huvipuistokirja on todella tunnelmallinen ja tuo mieleen sen ilon mikä huvipuistoissa pitääkin olla. Ei hurjuus, vaan hauskanpito. Kannessa komeilee vissiin vieläkin Särkässä oleva leppisjuna.

Särkänniemen hinnat on ollut kovin alhaiset aikoinaan, verrattuna nykyhintoihin. Klassisen possujunan kyytiin olen nykyään jo liian iso. Yhyy.
Särkänniemessä Otto ja Jonna syövät hattaraa. taustalla näkyy jo edesmennyt kummitusjuna, joka minua ainakin aikoinaan pelotti kamalasti.
Nämä laitteet on vielä Särkässä. Vanhat autot ajaa kyllä nopeammin mitä muksuna ja tuon taikajoen ympärille on tuotu jotain ihmeellisiä maalattuja kaloja. Paljon hienompi tuollain luonnonmaiseman kanssa.
Otto-Nallesta on tehty vielä ainakin yksi kirja, mutta se ei ole enää valokuvakuvituksella. Sen nimi on Otto-Nalle puutarhassa. Kirpputorilla olen nähnyt sitä myytävän, mutta Otto on siinä ihan eri hahmo jo, etten ole kokoelmiini hankkinut. Nämä alkuperäiset valokuvin tehdyt Otto-Nallet on tälläisinä rakkaita. Otto-Nallet on kustantanut Satukustannut, joka on myös kustantanut kuuluisat Miinat ja Manut.
Otto-Nallen takakansi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti